Saaristolaisromantiikkaa keskellä merta – talviviikonloppu Utössä

Tiesitkö, että Utö on Suomen eteläisin kylä, jossa aurinko paistaa 200 tuntia enemmän kuin missään muualla Suomessa? Me saimme tästä tuta viettäessämme helmikuun viimeistä viikonloppua Utössä. Taivas oli melkein pilvetön ja hämmästyttävän vähän tuuli, toppatakissa tuli kuuma. Saimme seurata, miten rannalle oli paiskautunut isoja jäämassoja ja miten aallot möyrysivät niiden kimpussa tehden niille tuhoa ja edistäen kesää. Ymmärrän hyvin sen, että Utö kiehtoo – meri vetää puoleensa, kallioiset rannat houkuttelevat istumaan ja katsomaan kaukaisuuteen.

Utö on kaukana kaikesta, sieltä on 90 km Turkuun, Ahvenanmaalle ja Hankoon. Matka sinne kestää yhteysaluksella viisi tuntia. Jos haaveilet muutosta saaristoon, niin alueen Kotiseutuyhdistys vuokraa vuoden vuokrasopimuksella asuntoja. Myös taiteilijaresidenssejä saatavissa. Oppaamme Hanna naurahti, että viimeistään saarella oppii ekologiseksi, sillä makean veden käyttö on todella kallista – 12,5€/kuutio, kun se mantereella on viitisen euroa kuutiolta. Etenkin lapsiperheitä toivotaan, koulussa toimii vuosiluokat 1-6 (yläasteelle siirrytäänkin sitten 5h venematkan päähän….). Talviaikaan saarella asuu n. 40 henkilöä ja kylä on vireän oloinen viihtyisine taloineen.

Ennen Utööhön menoa olin viisi päivää 13 km päässä sijaitsevalla Jurmon saarella. Tästä linkistä voit tutustua Jurmon kokemuksiini ja linkin alla myös linkit yhteysaluksen aikatauluun.

Kylän sydän on mielestäni Utö handel, 2-4 tuntia päivässä auki oleva kyläkauppa. Kaupasta saa kaiken ja mielestäni yllättävän hyvällä hinnalla. Annan palautteen tästä kauppiaalle ja hän sanoo, että se on hänen tarkoituksensa, että saarella pärjää ja voi ostaa asiat omasta kaupasta. Kaupasta saa jopa uunituoreita croisantteja ja italialaista kahvia. Oli ihanaa.

Utö on saaristokylänä kummajainen, sillä siellä on suomenkielinen koulu. En ole ihan varma onko tämän taustalla se, että Utö on varuskuntakylä, siellä on ollut 1915 alkaen armeijan tukikohta. Vuonna 2005 armeija lopetti aktiivisen läsnäoloa edellyttävän toiminnan ja sen jälkeen näitä tiloja on siirtynyt turismin käyttöön (mm. Hanna on ostanut ja vuokrannut majoitustiloja Senaatti kiinteistöiltä). Edelleen saarella on armeijan alueita, joihin on pääsy kielletty. 1700-luvulta alkaen saarella on asunut luotseja ja majakanvartijoita. Virkamiesten lukutaitoa arvostettiin ja aikoinaan lukutaitoiset saivat palkankorotuksen. Tämä sai virkamiehet arvostamaan koulutusta. Palkka oli pieni ja saaristossa asuminen ei ole omavaraista (edes lämmitykseen tarvittavaa puuta ei saada saarelta), joten monen piti saada lisätienistiä kalastuksesta eläättääkseen perheensä. Oli helpompi panostaa koulunkäyntiin ja siten saada parempaa palkkaa kuin tehdä pitkää päivää merellä työn ohella.

Kylän koulussa on tällä hetkellä kuusi oppilasta ja se pysyy saarella siihen asti, kun koulussa on vähintään kolme oppilasta. Koululaisista kaksi on jurmolaisia ja he käyvät läsnäolo-opetuksessa kolme päivää (he asuvat ne päivät Utössä) ja käyvät etäkoulua kaksi päivää Jurmon kodista käsin.

Etäkoulun lisäksi Utöllä on vahva kokemus etätyöskentelystä jo 2000 luvun alusta alkaen. Utö sai laajakaistan Suomen ensimmäisenä ja siten saaren asukkaille etätyöskentely on ollut tuttua jo vuosikymmeniä.

Saaren luotsikulttuuri on tuonut aina saarelle kansainvälisen tuulahduksen, Utön luotsien avulla kansainväliset alukset ovat kulkeneet ja edelleen kulkevat Suomeen. Sen kautta vieraat kielet ovat olleet tuttuja saarilaisille jo ennen turismia. Valitettavasti tähän kansainvälisyyteen liittyy myös dramaattisia kertomuksia.

Saaristossa autetaan aina toista, yksin kukaan ei pärjää.

Majakkakierroksella opas Hanna Kovanen kertoi saaren dramaattisimmasta tarinasta jouluaatolta vuodelta 1947. Hänen sukunsa koko saaren asukkaiden kanssa onnistui pelastamaan neljänkymmenen amerikkalaisen merimiehen aluksesta kolmekymmentä miestä. Silloin rahtialus Park Victory haaksirikkoutui Utön lähivesillä. Suosittelen lämpimästi osallistumaan Hannan majakkakierrokseen (10 €/hlö), niin elävästi hän kertoi jouluyön tapahtumista. Hänen silloin 17-vuotiaan (nyt 90v) äitinsä kotiin pelastettiin kaksi. Toinen heistä oli sattumalta laivan kapteeni ja toinen mustaihoinen mies. Tämä tummaihoinen merimies oli alkanut itkeä ruokapöydässä. Tunteenpurkaus ei johtunut siitä, että hän oli pelastunut varmalta kuolemalta, vaan johtui siitä, että hän ensimmäistä kertaa elämässään söi samassa pöydässä valkoihoisten kanssa (amerikassa oli tällöin vielä rotusortojen vuodet). Maailma on todella muuttunut, vaikka edelleen muutosta tarvitaan.

Estonian turmassa Utön saari on merkityksellinen. Saarelle pelastettiin matkustajia vuonna 1994.

Utön majakka on saaren tunnusmerkki. Se ja luotsitoiminta on saanut myös valtakunnallista tunnustusta, sillä Utön majakka on Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien kulttuuriympäristöjen listassa. Pyöreä majakka tuhoutui sodassa ja sen tilalle rakennettiin nykyinen neliskulmainen majakka vuonna 1814. Utön majakka on Suomen ensimmäinen ja vanhin yhä toiminnassa oleva valomajakka. Se on maalattu punavalkoiseksi viestinnällisistä syistä. Lähivesien kaikilla majakoilla on omat valosignaalit, Utön majakalta lähtee kaksi valoleimahdusta. Majakan kolmannessa kerroksessa on majakkakirkko, joka on todella koskettava. Sisällä ollessaan kokee olevansa ikäänkuin linnassa.

Kyläläiset rakensivat alueelle rukoushuoneen, kun saaren vanhusten oli vaikea kiivetä majakkakirkkoon. Oikeasti portaat ovat jyrkät ja minulle korkeanpaikankammoisena myös vähän lisätykytyksiä tuottavat. Rukoushuoneen ovet ovat aina auki. Olin näin lukenut ja ensin yritimme mennä sinne ja totesimme oven olevan lukossa. Kun kerroin tästä Hannalle, niin hän kertoi, että ovi on vain paisuksissa, sitä pitää työntää auki sisäänpäin kunnolla. Ja pitää sitten oikeasti työntää kunnolla.

Kirkon alttaripöydällä on kymmenhaarainen kynttelikkö. Sen kyläläiset ovat teettäneet kunnioittaakseen jokaista rahtialus Park Viktoryn haaksirikossa kuollutta. Kynttilään on kaiverrettu kaikkien hukkuneiden nimet. Rukoushuoneen takaseinällä on tauluna kiitoskirje Yhdysvaltojen Suomen lähetystöstä. Siinä sanotaan kauniisti mm.: ”I feel that high praise is due to the Finnish people for their courage and seamanship”. Kunnioituksen ja kiitollisuuden lisäksi yhdysvaltalaiset perheet muistivat suomalaisia perheitä lahjoin. Hanna kertoikin äitinsä kokeneen uuden joulun palatessaan talvilomalla koulusta kotisaareen. Paketteja ja herkkuja oli yllinkyllin.

Majakan lähistöllä on majakanvartijoiden asuintalo, Stenhuset, joka on nykyisellään auki museona kesäaikaan. Aikoinaan oppaamme Hannan mummun kaksoissisko asui siellä perheineen.

Saaren sijainti puolustuksellisesti tärkeässä paikassa näkyy siinä, että ympäri saarta on bunkkereita ja korsutyyppisiä maahan maastoutuneita rakennelmia. Voin vain kuvitella sitä iloa, kun pienten lasten kanssa etsii ja löytää näitä.

Ja iloa tuottaa näin aikuisellekin kiipeillä kalliolta toiselle. Meren aaltojen muokkaamat kivet ovat niin hioutuneita, että jos eivät ole märkinä liukkaita, niin ovat helppokulkuisia. Saari on 2 km pitkä ja siten helposti päivässä hahmotettavissa. Huhtikuun alusta heinäkuun loppuun on lintujen pesimäajasta johtuen rajoituksia ranta-alueilla liikkumiseen, myös osa saaren alueesta on armeijan aluetta ja siten niillä on kiellettyä kulkea. Läpi kylän kulkee historian havinaa viestivä mukulakivitie.

Yhteysaluksen laiturin lähellä on Utö Havshotel. Se oli valmistuessaan 1970-luvulla aikansa kallein rakennushanke Suomessa. Sitä ei siis rakennettu hotellikäyttöön vaan armeijakäyttöön. Rakennus maastoutuu siis todella hyvin kallioiseen ympäristöön eli on mitäänsanomaton. Kalliot hotellin takana ovat upeat, käypä kävelyllä siellä.

Nautimme Utö Havshotellilla todella edulliseen hintaan ehkä parhaan koskaan syömäni lohikeiton saaristolaisleipien kera. Kympin hintaan kuului vielä jälkkärikahvit sekä pannari, jossa ei ollut hilloa ja kermavaahtoa säästelty. Kaupan päälle kuulimme vielä kokin lauleskelevan reippaasti radiosta kuuluvaa Eppu Normaalia. Kävin kiittämässä häntä jälkikäteen, minulle tuli niin hyvä mieli siitä, että hän nautti työnteosta. Ja se maistui myös ruuassa, oli rakkaudella ja hyväntuulisuudella maustettu lohisoppa!!! Hotellin rantasaunaa olimme kuulleet kehuttavan, mutta valitettavasti se oli jo täyteen varattu. Itse yövyimme majakkaopastuksen vetäneen Hannan Hannas Horisontin majoituksessa. Vahvat suositukset!

Saaren tunnusmaisema on mielestäni majakan lisäksi paljaat kallioluodot, kuten nämä kuvan kalliot:

Millainen Utö oli parisuhdekohteena? Sopii hyvin ulkoilmaihmisille. Itse asiassa Utössä näkyi paljon pariskuntia. Johtui ehkä myös ajankohdasta, ehkä lapsiperheet eivät helposti lähde kylmään viimaan lomailemaan talviaikaan – ja kohteeseen, jossa ei ole pääsääntöisesti lunta, mutta joka kuitenkin on kylmä. Utössä meillä oli aikaa olla ja ihmetellä ja jutella. Huomasimme käppäilleemme ulkona kuusi tuntia – lounas ja majakkakierros siinä ajassa mukana. Ei ollut mitään tavoitteita. Utössä ei siis ole mitään virallisia vaelluspolkuja, mutta tallattuja polkuja kyllä löytyy, voi lähteä vain kulkemaan ja katsomaan ”mitä nurkan takaa löytyy”. Utössä on helppo olla hetkessä, heittää tavoitteet ja suorituskeskeisyys sivuun ja vain ihastella kiireettömästi luontoamme. Pussailla ja nauttia kumppanin seurasta, tervemenoa Utöhön!