Laos Luang Prabangista käsin sekä maata pitkin Thaimaan Chiang Raihin

Viidessä päivässä ehtii nähdä vaikka mitä Laosissa: Luang Prabangin munkkirituaalin, osallistua vaellukselle neljän tunnin ajomatkan päässä Nong Khiawissa (sekä venematkan päässä olevassa Sopchemissä) ja kokea sekä auringonlaskun että -nousun vuoren huipulta teltassa yöpyen, käydä kylävierailulla vain veneellä saavuttettavassa Muang Ngoissa ja matkustaa yhden yön taktiikalla Mekong jokea pitkin Thaimaan rajalle. 

Laos on Vietnamin, Kiinan ja Kuuban tapaan marxilais-leniniläinen valtio ja Kaakkois-Aasian ainoa sisämaavaltio.

Laosia sanotaan yhdeksi  Kaakkois-Aasian kauneimmista maista. Laos on ainakin suomalaisille mutta yleisesti muillekin vähemmän tunnettu kuin lähinaapurinsa.

Oikeasti Indokiinan niemimaan sydämessä sijaitsevalla Laosilla on keskeisen maantieteellisen sijainti. Se oli aikoinaan  maakaupan solmukohta, ja siksi se vaurastui taloudellisesti ja kulttuurisesti. No se menneisyys on menneisyyttä. 

Laosissa on vuoria, metsiä ja vesiputouksia, mutta niitähän on muuallakin Aasiassa, että onko se oikeasti kaunein? En voi ottaa varmuudella kantaa, sillä vierailin vain osassa maata. Mutta etenkin etäisin eli Sopchemin seutu on luonnoltaan paratiisi!!!

Jo lentokentällä koki tulleensa kommunistiseen maahan. Muistathan, että sinulla pitää olla US dollareita mukana. Korttimaksu ei onnistu, kuten onnistui Kambodzassa. 40$ visa on arrival (2025) ja vielä dollari, jos sinulla ei ole kuvakopiota passista antaa. Toisaalta positiivinen asia on se, että vaihtokurssi täysin sama kaikilla rahanvaihtajilla (aikas sama kuin mitä iPhonen valuuttalaskuri ehdottaa) ja samoin taksin kyytiin kerätään matkailijoita edulliseen 100 000 kipin hintaan (vajaan 4€)

Vietnamin sodan aikaan USA pommitti Laosia yhdeksän vuoden ajan, kahdeksan minuutin välein. Laos onkin maailman pommitetuin maa asukaslukuun nähden. Pommituksilla haluttiin paitsi tappaa Vietnamin ja Laosin kommunistisissejä, niin myös tuhota Vietnamiin meneviä huoltoreittejä.  

Tästä syystä Laosissa ei saa missään nimessä poiketa merkityiltä reiteiltä. Laosissa on ties kuinka paljon räjähtämättömiä pommeja ja kranaatteja Vietnamin sodan ajalta. Osa maan viljelysmaasta on edelleen käyttökelvotonta. Niin surullista.

Luang Prabang on kauneutta ja rentoutta

Mekong- ja Khan-jokien varrella sijaitseva Luang Prabangin kaupunki on seesteisen Laosin turistinen sydän. Siitä kertoo sekin, että Luang Prabang on Unescon maailmanperintökohde. 

Luang Prabang on Laosin suosituimpia turistikohteita. Eikä ihme: temppelit  sekä siirtomaa-aikainen, ranskalainen arkkitehtuuri. Ja ennen kaikkea, se on lentäen saavutettavissa. Kiinalaisia turistiryhmiä piisaa, sillä Kiinasta pääsee kaupunkiin myös junalla😳! 

Moni muu aasialainen kaupunki on puhtaasti ”aasialainen”, mutta Luang Prabang ei. Jopa katujen nimissä on ranskankielinen vivahde, la, rue, avenue. Jokirantojen ääressä on jopa pikkuruisia kahviloita.

Toisaalta aasialaisen siitä tekee temppelikulttuuri. Luang Prabangia keskeinen osa on munkkien aamurituaali. Vähän eri kellonaika eri vuodenaikoina, nyt joulukuussa ensimmäiset munkit tulivat klo 6. Turisteja oli antamassa almuja ehkä 600, munkkeja reilu sata.

Sanotaanko suoraan, että hemmetti mikä turistitouhu. Kun menen Sisavangvong Road -kadulle, niin pikkutuoleja on ehkä kilometrin verran vierekkäin. Niihin tulee istumaan lähinnä kiinalaisia turisteja. Hetken päästä tulee joukko kyllästyneitä munkkeja ja ottaa vastaa almut edes katsomatta ja kohtaamatta antajaa.

Esim. Thaimaan Koh Makilla seremonia oli oikeasti kaunis. Munkit lauloivat siunauksen paikallisille putiikin pitäjille. Eli älä Luang Prabangiin tämän tähden tule. Kiinan lippuja on kaikkialla – eli saattaa olla, että kiinalaisryntäys alueelle on uusi??? Junan tuomia turisteja.

Aamurituaalin jälkeen voi nousta 200 porrasta kaupungin keskustassa olevalla Mount Phousin kukkulalle. Ehtii sopevasti auringonnousuun. Temppelialue moninaisine pyhättöineen on kaunis. Oli kyllä niin pilvistä, että ei mitään näkynyt. Ei harmittanut maksaa noin euroa sisäänpääsystä portaille kun oli kaunista vaikka maisemat ei avautunut meille.

 

Joulupäivänä Laosissa näkyy mielenkiintoinen perinne. Päiväkoti/alakouluikäiset lapset pukeutuvat kouluun tonttuasuun, isommat/aikuiset erilaisiin eläinhahmoasuihin. Ihmettelinkin, kun kadulla tietyt kaupat myi pelkästään tonttuasuja. Löytyipähän selitys. 

Jos olisin ollut Luang Prabangissa päivän pidempään, niin olisin suunnannut kaupungin ulkopuolelle. 45 minuutin huonokuntoisen tien päässä on Kuang Si -vesiputoukset. Putouksilla pääsee uimaan myös. Hostellikömppis oli käynyt ja vitsit oli niin mielettömiä kuvia.

Nong Khiaw on viimeinen kylä Nam Ou -joen varrella, jonne pääsee autolla

Mutta korvaavat vesiputoukset löytyivät! Ostin kahden yön vaellusreissun Nong Khiawiin ja Muang Ngoihin hotellilta suoraan. Jos ostaa erikseen minibussi kyydin ja vaelluksen ja muun ohjelman paikan päällä, niin muilta hostellin matkailijoilta kysellen säästöä noin 25€, mutta minulla niin tiukka aikataulu, että halusin varmistaa ehtimiseni ja maksoin 100€ (plus kortilla maksaen plus 3%). Toisaalta näköjään samasta reissusta oli ranskalaiseläkeläinen pulittanut 150€ Get your Guidesta ostettuna (näin kuvakaappauksen hänen puhelimeltaan, kun esitteli ohjelmaa screen shotista, jonka oli ostanut). Eli jos on aikaa, vaihtoehtoja kannattaa tutkailla. Ja kaiken voi ostaa vasta edellisenä päivänä, kaikki pääsee kyllä mukaan.

Luang Prabang – Nong Khiaw tie on huonossa kunnossa kiinalaisen kuorma-autoliikenteen takia, mutta olin olettanut sen olevan vieläkin pahempi juttu. Joku neljä tuntia meni plus lisätunti kun käytiin hakemassa kyytiin porukkaa eri hotelleista Luang Prabangin alueelta. Tuo jengin kerääminen kyytiin on niin rasittavaa. 

Mutta onhan se 4-5 tuntia paha siinä mielessä, että matkan pituus on vain 140 kilometriä. Minusta ei lopulta ollut paha, maisemat oli upean vehreitä, lähtökohtaisesti joen vartta ajeltiin. Paikallisasutusta nähtiin, tuntui joulupäivä olevan paikallisten pyykkipäivä😍

Nong Khiaw on kaunis paikka Laosissa, joka on nopeasti saamassa mainetta uskomattomia vaellusmahdollisuuksien tähden. Me vaelsimme Pha Daeng -näköalapaikalle. Huh, huh, oli rankka nousu. Itse asiassa menimme sinne kovaa vauhtia, johtuen siitä, että luulimme, että ylösnousu kestää 2,5 tuntia. Opas sanoi näin, hän jäi nousemaan ryhmän hitaampien kanssa. Meiltä kesti 1,5 tuntia ja porukamme nopeimmalta kaksikolta tunnin. 

Ehdimme ihan kevyesti auringonlaskuun. Ja olipa mieletön!!! 

Kävin pesulla leirissä kuupalla päälle kylmää vettä -tyylillä ”reikälattiassa” -vessassa. Että tällainen joulusauna😅.

Muang Ngoi on suosittu reppureissaajien keskuudessa. Kaikki muut kuin minä vaellusporukastamme olivat 19-26 vuotiaita. 5 israelilaista,  2 ranskalaista, 2 italialaista ja minun Luang Prabangin hostellikämppis Kanadasta. 

Pha Daeng -näköalapaikalla herätys oli klo 5.50  ja nousimme telttaleiristä portaat ylös ihailemaan auringonnousua. No ei erikoinen kyseisenä aamuna. Vain kanadalainen jatkoi kanssani kaksi seuraavaa päivää tästä porukasta, mutta  eri porukkaa tuli lisää. 

Näköalapaikan juureen pääsi myös autolla, joten paikallisia tuli paikalle kuvaamaan itseään kauniissa paikallisasuissa.

Laskeuduimme vuorelta tunnin verran Ban Had Saon kylään ja sanoimme heipat muulle ryhmälle. Ainaisen uuden ryhmän odottelun (1,5 h tällä kertaa tietämättä onko meidät unohdettu..) jälkeen menimme hitaalla veneellä jokea pitkin Sopkong khmu – kylään.  Kylässä asuu 240 asukasta ja kuuluvat kahteen eri etniseen ryhmään. Kylässä maanviljelys oli pääelinkeino.  Isommat lapset asuvat kouluviikot asuntolassa isommassa Muang Noin kylässä. 

Kylässä vaelsimme tunnin verran läpi riisiterassien (nyt kuiva kausi, joten ei ollut hyvän näköisiä) ja kumpuilevien maastojen läpi vesiputoukselle uimaan. Ihanan virkistävää. Tämä on sitä lomaa: vaellusta ja kauniita maisemia, ei edes rankka reitti.

Uudessa ryhmässämme on 70-vuotias ranskalaisrouva. Näkee sukupolvieron siinä, että ei ole tottunut kevyeen matkustamiseen. Minulla on pyyhkeenä tällä kolmen päivän reissulla huisinohut, ”sekunnissa” kuivuva  rantamekkoni, hänellä on mukana iso pyyhe hotellista (joka painaa kastuessaan kuin synti). Hän tarvitsi muutoinkin apua mennessään vaelluksilla alamäkeä – muistan taas miksi en ryhmäreissuista tykkää.. 

Ja muistutan itseäni, että pitää nähdä maailmaa nyt 50v niin paljon kuin ehtii, 70 vuotiaana askel on raskaampi vaikka hyväkuntoinen olisikin. 

Ei ole useamman tunnin ryhmävaelluksen paikka enää 70-vuotiaana. Sen verran tulisi muita osallistujia arvostaa. Näin kirjoittaessani muistutan asiasta 20 vuotta vanhempaa itseäni. Mieli ja halu kokea on varmasti minullakin 20 vuotta vanhempana sama kuin nyt.

Joella oli muutoin kullanhuuhtojia vaskomassa, minkähän kokoisia hippuja löytyy🙏🙏🙏

Matkalla  kylään poikkesimme Phanoi Viewpointille. Taas tikkaita ja kiviaskelia ihan reilusti, bambuaidasta saa tukea kiivetessään, reilun vartin verran kestää ylöspäin kipuaminen. Tämä paikka ei ole korkeanpaikan kammosta kärsiville!!!

Sopchemin kylä oli niin ihana. 350 ihmistä asuu täällä. Kaukana kavala maailma. Aamulla kävellessäni klo 6.15 kylää ympäri, se oli vilkas. Ryhmän kera mennessämme klo 8, niin jäljellä oli enää pikkulapset äitiensä ja isovanhempien kera myymässä käsitöitä. Muut olivat jo lähteneet arjen töihin.

Valitettavasti taas klo kuuden aamulenkillä näin kuinka osan takapihat olivat muoviroskalla kyllästettyjä.. Täälläkin🥲.

Sopchemista on oikeasti hankala viedä roskia. Oikeastaan pitäisi pakottaa jokainen turistivene kuljettamaan meidän turistien lisäksi myös pari jätesäkkiä. Ehkä paikalliset motivoituisivat siivoamaan takapihansa. 

Luonto ympärillä oli niin vehreä. Minusta tuntuu, että en ehkä näin kauniissa luonnossa ole koskaan ollut. Vuoristoilma ja joen vaikutus ovat lehtivihreälle hyväksi. Vaikkapa Karibian sademetsätkään eivät ole näin kauniit. Palmut olivat vähemmistössä, tiikkipuita enemmän. 

Sopchemin kylässä tutustuimme käsityöläisten arkeen (bambukorien tekemiseen ja kankaankudontaan). Kävelin kylässä ja ostin isokokoisen käsinkudotun kaulaliinan. Myyjä yritti neuvotella hintaa ylöspäin vielä sen jälkeen kun näki setelini. En voinut oikeasti edes antaa enempää kuin sovitut 200 000 kip (8€) (muut myyjät pyysivät vastaavista liinoista 300 000 – 350 000), sillä minulle piti jäädä vielä seuraavan päivän eväitä varten käteistä rahaa. Oli inan epämiellyttävä tilanne. Liina toimittakoon pyyhkeen ja temppelimekon virkaa tällä reissulla. Olin niin iloinen, että emme yöpyneet Muang Noissa vaan saimme kokea vielä uniikimpaa kylämeininkiä. 

Näimme jopa vesipuhvelit ylittämässä jokea uiden!!!

Kolmantena aamuna lähdimme kolmen ja puolen tunnin vaellukselle suoraan Sopchemin vastarannalta. Kyläläiset ovat tehneet vaellusreitin – ja siten saavat turistit pysähtymään ja yöpymään kylässä. Ihana reitti – ei liian rankka/helppo. 

Viimeisenä päivänä ohjelmassa piti olla vielä kajakointia. Ei ehditty. 7-kymppisen odotteluun oli mennyt eri vaihessa se noin 1,5 tuntia….Vitsit miten paljon ihanaa kolmessa päivässä ehdittiin. Luolavisiitti vain jäi välistä. Opas itse selkeästi pelkäsi ja markkinoi meille asian sillä, että luolassa myrkyllisiä käärmeitä. Ehkä oikeutettuakin pelkoa, ei harmittanut, kun luolista en juuri välitä.

Vielä hetkeksi pysähdyimme Muang Noissa matkalla takaisinpäin.

Muang Ngoita sanotaan monissa jutuissa syrjäiseksi ”kyläpahaseksi”.  Mutta oikeasti monissa minikylissä tällä vaellusreissulla käyneenä, sanon, että Muang Ngoi on eläväinen. Koulut, jopa lukio löytyy, alueen aina sairaala. Asukkaita on  750. Jopa beach löytyy – sadekautena se peittyy ja joessa kulkee keppejä yms. Elävä kylä, musiikki raikaa, elokuussa aina melonta yms kisat. Maanviljelys ja kalastus pääelinkeinoja. 

Luang Prabangista jatkoin matkaa laivalla Mekong-jokea pitkin

Laivalla pääsee aina Huay Xaihin ja siellä rajanylitys Thaimaahan ja tilatulla privataksilla Chiang Raihin. Tai tämä se alkuperäinen suunnitelma, mutta..

On hieman hankalampaa matkustaa Luang Prabangista Chiang Raihin kuin toisinpäin. Siitä oli hyötyä ja haittaa. Hyötyä siten, että laiva kuulemma on tyhjempi (nyt ei ollut kukaan käytävällä, mutta ihan täynnä oli. Haittaa siten, että minua varoiteltiin siitä, että koska laivan arvioitu saapumisaika Huay Xaihin on vasta klo 18, niin on vaara, jos laiva on myöhässä, että voi joutua jäämään yöksi rajalle, kun se sulkeutuu klo 20. Matka myös vastavirrasta johtuen pari tuntia pidempi.

Privataksi piti myös maksaa etukäteen. Luottokorttimaksu ei onnistunut, piti maksaa qr-koodi sovelluksen kautta. Näitä maksuja käytetään Aasiassa laajemmin esim kaupoissa ja huoltoasemilla. Apuun tuli ystäväni Thaimaasta, hän hoiti maksun parissa minuutissa etänä.

Luang Prabangista Chiang Raihin mennään yhden yöpymisen taktiikalla. Venelippuun ei kuulunut yöpyminen vaan otin yöpymisen Bookingista Pak Bengin kylään. 

Hidas matkustaminen ja netin laajat katvealueet antoi tilaa ajatella. Ymmärrän nyt osin, miksi ”kaikki” tavalliset laosilaiset tuntuvat vihaavan Kiinaa. Ei ihme, Mekong joki on ruskea jopa kuivalla kaudella. Kiinalaiset firmat louhivat mineraaleja ja maisemaa on pilattu samoin kuin ennen Lemmenjoella (konekaivuun aikakautena). Ristin käteni ja toivon, että kultaa Mekong joesta huuhtovat paikalliset eivät tee isoja löytöjä…

Slow boat jättää Luang Prabangissa töissä/ opiskelemassa olleita kotikyliin isojen tuliaisostosten kera (ihmettelen, että kukaan ei saa/anna tervetulohalauksia, läheisyyttä/kiintymystä ei selkeästi näytetä). Myös torille tuotteita myymään tulevat maanviljelijät kuljettavat vihanneksia slow boatilla. 

Aamulenkillä Pak Bengin torilla ihastelen” ”grillattuja rottia tms. Näen koiran jäävän auton alle – olenkin ihmetellyt miten pelottomasti ne löntystävät keskellä tietä. Iloisempia havaintoja: bongaapa salamatkustaja yhdestä mopokuvasta. Norsu vastarannalla aamupalalla – just missasin sen kun oli käynyt omaehtoisessa kylvyssä.

Päätin, että en jaksa toista slow boat päivää, löytyi korvaava reitti. Laos/Thailand rajaa kohti minivanissä körötellessä ihmettelen piipitystä pikkubussissa luullen sitä taustamusiikiksi kunnes paikallinenkin valittaa hajusta. Selviää, että takana oli kestokassiin sidottuja ankkoja tipuineen ja ne sidotaan nyt muovipussissa katolle. Mitkä ne eläinoikeudet olikaan???! Loppumatka rajalle vielä mopon sivuvaunussa.

Rajanylitys kahdessa minuutissa. Taksisotkuja selvitellään. Sovittu ja maksettu taksi kolmen tunnin päässä taksiyrittäjän väärinymmärryksestä johten ja hän peruu. Rahat palautuu. Lopulta päädyn maksamaan 110€ viiden tunnin ajomatkasta (25€ alkuperäistä enemmän). Jos olisin jaksanut ajaa kiertoreittiä yleisillä, niin kympillä olisin päässyt. Joskus aika on rahaa. Thaimaan tiet voittaa Laosin 100-0💪🙏. Myös vuoriston serpentiinitiet. 

Mieletön ajomatka. Tham Sa Koen kansallispuiston vehreys❤️ Route 1148/ Chiang Mai–Hang Dong Road

Luonto Pohjois-Laosin Sopchemin seudulla on niin  ihana. Seutu säilyy eristaytyneisyydestä johtuen ainutlaatuisena. Luang Prabangista pitää mennä neljä tuntia möykkyistä tietä Nong Khiawiin. Sen jälkeen saat körötellä veneellä vielä vielä yli tunnin, ensin Muang Ngoihin ja siitä vielä Sopchemiin. Mikä vastaavanlainen luontokohde on sinusta sellainen, että sinne kannattaa mennä vaikka hankalakulkuisen matkan päässä onkin?

Jos kiinnostuit lukemaan lisää Aasian blogijuttuja (Thaimaa, Vietnam, Laos, Kambodza, Brunei, Malesia), tästä linkista  kannattaa klikata

Seuraathan minua myös Instagramissa https://www.instagram.com/maailmakotina ja Facebookissa www.facebook.com/maailmakotina.