Omatoimimatka suurperheenä Dominikaanisessa – miten onnistua?

Isommalla porukalla matkustaminen on aina haastavaa, varsinkin jos matkaseurueessa on monenikäisiä lapsia. Olemme kuuden hengen perheenä matkustaneet melko paljon: kahdesti Yhdysvaltoihin, Dubaihin, Turkkiin, Senegaliin, Teneriffalle, Espanjaan ja Dominikaaniseen tasavaltaan. Nuorimmaisemme synnyttyä vuonna 2006 ostimme omakotitalon ja sen jälkeen osin aika- ja osin kustannussyistä matkustimme lähinnä mummulaan täysihoitolomalle, kylpyläviikonloppuihin Suomessa ja sukulaisille Ruotsiin, kunnes lasten ollessa 5-13 vuotiaita aloitimme pidempien omatoimimatkojen tekemisen.

Meidän kaikkien mielestä matkamme Dominikaaniseen tasavaltaan on ollut ehdottomasti perheemme paras loma. Kerron tässä jutussa matkastamme ja mikä teki siitä niin upean ja ikimuistoisen. Tämän kahden viikon reissun aikana lapsemme olivat 11, 13, 18 ja 19-vuotiaat.

Hyviin matkoihin liittyy aina jokin kommellus tai tässä tilanteessa koen tämän tragediana. Olin matkaa suunnitellessani miettinyt, että ehkä tämä on meidän perheen viimeinen reissu koko perheenä, joten sen suhteen matka oli jo etukäteen saanut mielessäni ison painoarvon. Lensimme Dominikaaniseen Yhdysvaltojen kautta ja siten tarvitsimme Esta-matkustusluvat. Vanhimman lapseni tietoja täyttäessäni olin vahingossa raksinut kohdan, jossa kerroin, että hän muka olisi syyllistynyt rikokseen. No tätä raksivirhettä ei niin vaan korjatakaan, vaan se käynnistää normaalin viisuminhakuprosessin. Olin hakenut Estaa pari viikkoa ennen lomaamme, mutta aika ei vain riittänyt. Lopullinen niitti asiaan oli se, että printteri, jolla printataan kaikki maailman Usan viisumit oli rikki (tällaista suurlähetystössä 10 vuotta työskennelleen virkailijan mukaan ei ollut koskaan hänen urallaan tapahtunut) ja siinä kului kriittiset kolme päivää, kun printteriä korjattiin. Lento lähti ja itkin hysteerisesti joka kerran, kun katsoin vieressäni olevaa tyhjää paikkaa. Tämä ruksivirheeni maksoi meille henkisen ahdistuksen lisäksi noin tuhatlappusen, mutta lopulta tyttö lensi suoraan Puerta Platalle Dominikaaniseen Finnairin siivin. Onneksemme joku Aurinkomatkalainen oli perunut pakettimatkansa ja koneessa oli juuri nuoren neitimme kokoinen tila.
Kriittinen alku matkalle sai aikaan sen, että matkalla ei meidän kenenkään mielestä ollut vastoinkäymisiä. Tuollaisen kokemuksen jälkeen pieni eksyminen tai huono ruoka ravintolassa ei ole mitään.

Dominikaanisessa meillä on ”omat isovanhemmat”. Kodinvaihdon kautta löysimme nämä Secret Garden ”lomakylää” pyörittävät seitsemänkymppiset.

Lähtöjään unkarilaiset ja saksalaiset Bettina ja Janos ovat osa omaa perhettämme. Edellisenä kesänä he olivat asuneet pihamökissämme kolme viikkoa ja olimme usein pyytäneet heitä kanssamme syömään ja lämmittäneet heille pihasaunan ja kuskanneet kaupunkiin. Menimme siis ikään kuin hyville sukulaisillemme kylään. Sinällään kodinvaihto on “kyläilyä”, että raha ei vaihda omistajaa (jos olet kiinnostunut kodinvaihdosta lue tästä lisää). Itse asiassa juuri Bettina löysi esikoisellemme tuon Finnairin lennon saksankielisiltä sivuilta, joten hänelle kiitos siitä, että pelasti lomamme. Dominikaanisissa meillä oli upeat olosuhteet: kolme kahden hengen studiohuoneistoa käytössä. Yksi aikuisille, yksi isommille ja yksi pienemmille. Toki olin heille kertonut etukäteen, että kaksi huoneistoa riittää meille ja niinä päivinä, jolloin lomakylä oli täynnä meidän lapset jakoivat yhden huoneen (– ja itse koenkin, että tämä vahvistaa sisaruutta, kun jaetaan tiloja ja vietetään aikaa yhdessä).

Janoksen tuttu omisti lähellä sijaitsevan surffikoulun. Kaksi lapsistamme oli innokkaita osallistumaan kolmen päivän surffikurssille.

Innostus tarttui ja toisena kurssipäivänä lapsistamme kolme lähti surffaamaan ja viimeisenä päivänä kaikki neljä hyppäsivät laudan päälle. Lapset haettiin aamulla surffaamaan ja me saimme aikuisten aikaa ja kävelimme rantaa pitkin noin tunnin matkan surffirannalle. Todellinen mindfulness kävely: meren pauhu soi edelleen korvissani, kun kyseistä kävelyä mietin. Dominikaanisessa merenranta on ikään kuin ”jokamiehenoikeuden” kaltainen ja rantaviivaa ei voi kukaan omia yksityisomistukseensa. Emme kahden viikon aikana väsyneet näihin aamukävelyihimme.

Meidän oma rantamme oli sadan metrin päässä oleva aivan käsittämättömän upea ”privaattiranta”. Tämä ranta oli noin puolivälissä Cabareten ja Sosuan välissä Perla Marinan alueella. Käytännössä meidän talon ja rannan välissä oli yksi kerrostalo, mutta kerrostalon asukkaista ei kyllä kukaan rannalla käynyt. Kannoimme aamulla aurinkopedit rannalle ja nautimme olostamme.
Majoituspaikassamme oli vain kuusi studiohuoneistoa, joten tuntui, että uima-allas oli yksin meidän. Ja joulupäivän aterian nautimme yhdessä monikulttuurisella porukalla yhdessä kokaten eri maiden ruokia. Lopulta pöydässä oli paikallisen ruuan lisäksi saksalaisia, unkarilaisia, italialaisia, sveitsiläisiä ja suomalaisia jouluherkkuja. Me valmistimme riisipuuroa ja luumukiisseliä ja onnistunutta oli ainakin kuopuksemme mielestä, sillä hän otti sitä toistamiseen ja kommentoi ”Tehdäänhän tätä vielä kotonakin”. Ehkä se oli myös merkki koti-ikävästä, jota aika reissussa jonkin verran luonnollisesti tulee.

Vuokrasimme auton pariksi päiväksi ja ajelimme ympäriinsä saaren pohjois-osia. Navigointiongelmia tuottaa jonkin verran se, että edes turistikohteilla ei ole osoitteita ja maps.me ei ihan priimasti toiminut ja vielä kylttipolitiikkakin on sitä tai tätä. Ja vaikka sanotaan, että kysyvä ei tieltä eksy, niin me kyllä eksyimme monesti, sillä paikalliset eivät turistipaikkoja tunne. Tuli fiilis, että kylttejä ei ole senkään tähden, että haluttaisiin, että turistit eivät mene omilla autoillaan vaan ostavat retken. Eksyminen on toisaalta ihan suositeltavaa, näimme vuoristokylien todellista elämää. Tavallisista elämää sisämaan pikkukylissä, teiniäitejä kantamassa lapsiaan selässä, ”maatiloja” yms. Toki kun vuokra-Suzukimme vaihdelaatikko alkoi savuta melkein kohtisuoraan ylös menevällä vuoristotiellä, niin päädyimme luovuttamaan, köysirataspaikkaa ei milloinkaan löytynyt ja myös aikaa oli kulunut niin paljon, että pilvet olivat jo vuoren rinteet osin peittäneet.

Löysimme kuitenkin lähtöpaikan 27 waterfalls paikkaan. No olihan siinä pari kunnonkokoista vesiliukua eli sellaista jonka korkeanpaikankammoisena menin tikkaita pitkin alas, mutta useampaa vesiputousta en olisi vesiputoukseksi tunnistanut muuta kuin siitä, että opas otti minua keski-ikäistä tätiä kädestä ja auttoi ylittämään (olisin ne ihan itsekin päässyt 😉). Mutta siis todellakin reitti on koko perheen reitti ja periaatteessa tähän kohteeseen voi mennä kaikenikäisten uimataitoisten kanssa (toki meillä oli kypärät ja kelluntaliivit päällä). Blue Lagoon löydettiin, kun oli ensin käyty parissa samannimisessä paikassa uiputtelemassa. Siinä alkuperäisessä on upea “Tarzan-liukurata”, jota rohkeimmat hyppelivät. Lago Azul oli paikallisille viikonloppuretkikohde, jonne tulivat isoillakin perheillä piknikille. Pääsimme siis merengorytmien tahdittamana pelaamaan lentopalloa isommalla porukalla, tämä oli meille erityinen ilo, sillä perheestämme 4/6 harrastaa lentopalloa.

Blue Lagoonilla huomioin, että meidät ratsattiin sisäänkäynnillä ja emme saaneet omia juomia tuoda (siis ihan limuja/vettä), mutta paikalliset kyllä rahtasivat kaikki mahdolliset piknik eväät. Lipunmyynnissä muutoinkaan ”ei ollut” vaihtorahaa antaa takaisin, joten muistathan, että sinulla ei ole liian isoa setelirahaa tullessasi. Vasta pitkän päivän ilakoinnin lopuksi huomasimme, että Lagoonilla oli myös vallan upea tippukiviluola – kävelimme sen lävitse, mutta emme enää jaksaneet sinne puolelle jäädä uimaan ja oleilemaan. Kaiken puolin suositeltava kohde siis.

Reissua Paradise Islandille voimme lämpimästi suositella. Matkanjärjestäjällä ei ainakaan hinnan puolesta juuri väliä ole, sillä kartelli alueella näköjään on, kaikki matkat ovat aina samanhintaisia. Paratiisisaari on aina päivästä ja tuulista riippuen eri muotoinen ja kokoinen. Laivarantaan jätetään kengät, sillä saareen ei saa mennä sandaaleillakaan ja pyyhkeitä
ei saa levittää hiekalle saarel
la. Täten pyritään estämään hiekan kulkeutumista saarelta pois. Hiekka oli kyllä käsittämättömän upeaa, niin niin hienojakoista ja nautimme snorklailusta ja Cuba-libre juomista ja hedelmätarjoiluista.

Matkustaminen paikallisella pikkubussilla kvak-kvakilla on helppoa. Mene päätien varteen ja kun pikkubussi tulee, niin viito. Jos se on väärä bussi tai liian täynnä, niin se ei pysähdy. Bussit kulkevat säännöllisesti koko valoisan ajan. Jos bussi ei pysähdy, niin se todellakin on liian täynnä. Meidän maksimi oli se, kun 14 paikkaisessa bussissa oli kyydissä 25. Ja bussi pysähtyy niin, että hakkaa peltikattoa – se on stop merkki. Suosittelemme, että jos menet kauppaostoksille, niin mene keskipäivällä. Ei ole oikein kiva mennä kädet täynnä kasseja todella täyteen kyytiin. No sitä ei tarvitse pelatä, miten muut suhtautuvat, kukaan ei katso pahalla silmällä, mutta itseä vain ärsyttää, kun yrittää löytää koloja autosta omille ostoksilleen. Rahastajat ovat kyllä kokemukseni mukaan todella ystävällisiä ja auttavat aina. Toki vain espanjaksi onnistuu keskustelut.

Lensimme Dominikaaniseen pääkaupunki Santo Domingon kautta ja sieltä matkustimme keltaisilla Caribe Toursin busseilla Puerta Platalle, pikabussilla matka kolmessa tunnissa 7€/henkilö (toiseen suuntaan meillä oli hitaampi bussi ja se oli melkein ilmainen) . Ilmastointi todella toimii, joten lämmintä päälle. WiFi toimi ajoittain. Santo Domingon bussipykäkillä myydään pussikaljaa ihan sanan mukaisesti, olutta saa juoda vain niin, että se on paperipussissa 😉. Santo Domingossa asuimme yhden yön Vanhassa kaupungissa, Zona Colonial alueella. Asuntojen ulko-ovet on monesti korvattu vain metallikaltereilla ilman ovea/lasia, joten saimme nauttia kadun asukkaiden jouluajan yhteisöllisyydestä. Pihakadulle yksi sun toinen kantoi tuolinsa, musiikit soi ja iloinen puheensorina kuului. Yöllä yhteisöllisyys kuului myös, tällä kertaa todistimme kissatappelujen ääniä (siis oikeiden kissojen).

Monenlainen värikkyys on osa Dominikaanista, niin ihmisten kuin myös talojen värityksen. Jos heittäydyt siihen, niin taatusti nautit!

Tällä matkalla se, että kaikki saivat tehdä jotain kivoja juttuja, mahdollisti matkan onnistumisen. Teimme asioita yhdessä, mutta majapaikkamme oli turvallinen, joten sinne sai myös jäädä, jos ei huvittanut lähteä. Myös beach oli niin lähellä, että sinne sai tulla ja mennä omaan tahtiin. Lämpötila on Dominikaanisessa optimaalinen, n. 20-30C vuodenajasta ja vuorokaudenajasta riippuen, joten monia vaatteita ei tarvita. Kansa on rentoa, joten ei tarvitse miettiä, miten olla tai pukeutua. Matkamme aika satoi ajoittain hurjasti, mutta vain ilta/yöaikaan, joten suunnitelmia meidän ei tarvinnut muutella eli myös onnea meillä oli matkassa alun epäonnen jälkeen !