Kahden päivän roadtrip Bergenistä sisämaahan- parhaat mestat

Bergenin ja Norjan rannikkoalueita kartasta katsoessa näet saaristomaisuuden. Mutta paikan päällä ei olekaan kyse meidän saaristojemme kaltaisesta tasaisuudesta. Norjassa meri tunkeutuu vuonoja myöten pitkälle sisämaahan ja vuoret nousevat vuonojen rannoilta kohtisuoraan useita satoja metrejä.  Syvemmälle sisämaahan ulottautuu Skandien vuoristo, jolla on miljoonien vuosien historia. Ajaessa huomaat varsinkin, joko kiemurtelet vuoren reunaa tai ajat laaksossa vuonojärven rantatietä ihaillen joka puolella näkyviä vuoristopuroja/vesiputouksia. Ja sitten taas ajat tunneliin. Tunneleita piisaa, ensimmäisenä päivänä pysyin laskuissa, tunneleita oli seitsemän, toisena päivänä varmaan 30. Yleisimmin noin 2km pitkiä, mutta 6 km pitkä sekin yleinen ja sitten se maailman pisin 24,5 km!! Suositeltava ajomatka vuonoalueella on alle 300km/päivä.

Ensimmäisen päivän kohokohdat olivat: (Tuholma- )Ridderspanget – Lom – Dalsnibba – Videseter Hotell, 930 km

Koronan aiheuttamista matkustusrajoituksista johtuen ajoimme läpi Ruotsin pysähtymättä. Otimme asian konkreettisesti ja 4,5h ajoa Tukholmasta Norjan rajalle meni ilman edes happihyppelyä. Seitsemän naispoliisia vastaanotti meidät, sillä hetkellä ainoat asiakkaat. Muista tarkistaa alkoholirajoitukset, niitä kysytään ja suuria määriä ei saa tuoda – meillä oli vain sixpack matkassa. Kyseinen reitti on oikeasti maisemallisesti yksi tylsimpiä koskaan ajamiani. Tasaisen tappavaa, onneksi baana sentään hyväkuntoista. Vasta vähän ennen Norjan rajaa vähän metsäistä seutua.

Norjan puolella tylsyys jatkuu kunnes vähän ennen Lillehammeria alkaa maisemien monimuotoisuus. Noin parikymmentä minuuttia ennen Ridderspangetia alkaa kuvan kauniit maalaiskylät. Tummanruskeat talot valkoisilla ikkunapuitteilla. Upeita talorykelmiä, joissa kaikki talot samantyylisiä. Mahtavimmissa Pohjanmaan talojen tyylisesti reilusti ruutuikkunoita vieri vieressä. Usein talolle johtavan portin päällä vielä heinäkatto. Ja talojen kuvauksellisuutta vielä lisäsi se, että taustalla oli vihreää kumpuilevaa vuoristomaisemaa ja kymmenien kilometrien ajan myös virtaavia koskia.

Ridderspanget/The Knight’s Leap/Ritarin kieleke sijaitsee vähän Suomen Kuusamon kaltaisessa ympäristössä: männyt kasvavat jäkäläpeittojen päällä. Parkkipaikalta jyrkkää polkua alas kävellessä vielä mietimme olikohan turha keikka, ”mikähän pikkupuro täällä on, kun ei mitään kuulu”. Muutamaa metriä ennen alkaa kova kosken kuohunta. Kyseessä on voimakkaasti virtaava koskikohta, jossa vesi on muokannut ja muokkaa edelleen ympäristöä kurumaiseksi. Must see kohde, joka muistuttaa mielestäni Lemmenjoen Ravadasköngästä ja Karhunkierroksen Kiutaköngästä ! Eli varmaan tätäkin kohtaa voisi kutsua köngäkseksi (= jyrkkäputouksinen koski).

Ritarin kielekkeeltä ajoimme suosittuun turistikylään Lomiin. Keskusta rakentuu kosken, puukirkon ja ulkoilmamuseon ympärille. Lomin kirkko on yksi Norjan suurimpia puukirkkoja, vanhimmat osat siitä on rakennettu 1150-luvulla. 80 NOK sisäänpääsymaksu ehdottomasti kannattaa maksaa. Vågålaisen (eli naapurikunnan) papin poika Eggert Munch maalasi monet kirkon maalaukset vuosina 1710-1736. Upean barokkityylisen saarnastuolin on kaivertanut Jakub Saeterdalen 1793. Kirkko henkii oikein historiaa ja tuntuukin käsittämättömältä, että edelleen paikallinen seurakunta pitää siellä viikkomessun. No ehkä sentään paikallispoliisi ei tule samoin kuin aikoinaan vankien kanssa kirkon takaosassa olevaan erilliseen kalterityyliseen osaan messua kuuntelemaan 🙂

Kirkosta kivenheiton päässä oli kaunis ulkoilmamuseoalue. Alueella paljon tapahtumia, nyt ei ollut, joten vain fiilistelimme historiaa.

Lomista suositellaan ajamaan maisematietä Gaupnen kylään. Meillä se olisi lisännyt ajoreittiä kolmella tunnilla, joten ajoimme suoraan hotellia kohden Videseteriin. Käsittämättömän upea reitti, en tiedä olisiko tie nro 55 parempi, mutta tie nro 15 oli huippu. 70 km matka oli yhtä kesäisen luonnon spektaakkeliesitystä: lumihuippuja, sulavia puroja, koskia, harvakseltaan asutusta ja kuivaa hyvää baanaa.

Ajoimme kiireellä hotelli Videseteriin ennen check in ajan päättymistä (piti loppua klo 20, mutta ruokailu loppui klo 21 ja ulko-ovi suljettiin klo 23). Hotellille ajettiin kilometrin korkeuteen ja sieltä oli upea näköala ja taas vieressä kuohusi koski vesiputouksineen. Itse hotelli oli vähän nuhjuinen -70 luvun tyyliä, mutta joka euron arvoinen. Respan tyyppi oli ystävällinen, mutta hajamielinen, kyseli samoja asioita moneen kertaan. Ei milloinkaan ollut vastannut Bookingin kautta kahdesti lähettämääni kysymyksiin. Ja kertoi aamupalan olevan klo 9-10, mutta puoli yhdeksän oli jo kaikki valmista ja osa oli jo käynytkin (iso ryntäys tuli yhdeksältä). Parkkipaikka pihassa on iso, vaikka Booking kertoo, että pysäköintimahdollisuutta ei ole… Näitä olisi hotellilta etukäteen tiedustellut..

Seuraavaksi päiväksi luvattiin surkeaa säätä, joten Dabsnibban näköalapaikka vielä kiinnosti. Taas zigzag tietä ensin alas hotellilta ja hetken päästä ylös 1500 m korkeuteen. Ylhäällä tuuli ja oli todella kylmä. Yllätykseksemme maisema oli täysin sama kuin hotellilta, mutta vielä vakuuttavampi, 500m korkeammalla ollaan. Ylös johtava tie on maksullinen, portti aukeaa, kun kortilla maksaa 200 NOK. Korkeanpaikankammoinen ei ihan reunalle uskalla näköalatasanteella mennä.

Toisen päivän kohokohdat: Ornesvingenin näköalapaikka, Geiranger-Hellesylt risteily, Laerdal tunneli, Stegasteinin näköalapaikka, Tvindefossenin vesiputous

Geirangerin maisematie jatkaa tuttua tarinaa: vesiputouksia, zigzag tietä, lunta ajoittain (siis on oikeasti heinäkuu). Geirangerin kirkko on oikeasti niin kuvauksellinen. Valkoinen kaunis puukirkko ylempänä vuoren rinteellä, taustalla alempana kylän taloja, vuonot ja vihertävän kimalteleva vesi. Valitettavasti hetki tuli ja meni, kyseisessä kohdassa ajettiin rinnettä alas ja pysähtyä ei saanut.

Ennen Geiranger-Hellesylt risteilyä ajoimme eteenpäin ja 10 minuutin ajomatkan päässä on suositeltu Ornesvingenin näköalapaikka. Sieltä näki kauniisti Geirangerinvuonolle, mutta ei vastaavaa eroa, onneksi ei enää tarvinnut jatkaa 2h pidemmälle Trollstigenille – kuitenkin joka puolella on kiemurateitä ja upeita maisemia. Mietimme, että norjalaisissa on varmasti vähemmän korkeanpaikankammoisia kuin meillä. Ja lasten kasvattaminen lienee mielenkiintoista, mistä kaikista asioista enää viitsii varoitella.

Valitsimme tien sijasta Geiranger-Hellesylt risteilyn. Geirangerinvuonossa 20 km matkan kulkeva risteilyalus, joka otti kyytiinsä myös automme. Kahdelta aikuiselta ja autolta matka maksoi noin sata euroa. Koko tunnin matkan satoi ja oli sumuista. En osaa verrata millainen kokemus olisi huippusäällä, mutta en nyt sanoisi maailman upeimmaksi laivamatkaksi, miksi olen kuullut kehuttavan. Seven sisters vesiputoksetkin ovat melko mitättömät, itse pidin enemmän Vossin mahtavasta putouksesta. No 1,5h pidempään kestäisi väli autolla. Jos pitäisi mennä kyseinen väli, niin tieverkostona laivamatka toimisi. Tietysti uniikkia on kyllä matkustaa niin pitkään vuonojen välissä.

Hellesyltistä ajoimme Loeniin, jossa oli tarkoitus ottaa skylift ja vaeltaa.. Ajoimme ohitse, kun hädin tuskin näimme eteemme. Yläilmoissa olisi ollut myös kiva ravintola. Säistä johtuen teimme uutta suunnitelmaa ja päätimme ajaa saman päivän aikana Bergeniin. Välistä jäi siis  alueen vuonot (Lustrafjorden, Naeroyfjorden tai Sognefjorden) ja päivävaellus sekä Jostedalsbreen jäätikkö. Päätimme kokeilla onneamme säiden suhteen ja ajaa kuitenkin pienen lisälenkin Aurlandsvegen vuoristotien(tunnetaan lumitienä myös) kautta Stegastein näköalapaikalle.

Manhellerin  lauttalaituriin saapuessamme oli juuri lautta rantautumassa, mikä tuuri. Vartin matkan hinnasta ei ole käsitystä, lasku tulee kotiin jälkikäteen niin näistä kuin tunnelimaksuista. Bergenissä jätimme myös kerran parkkimaksun maksamatta, googlettelimme jälkikäteen, että pari vuotta sitten se oli ollut 900NOK… Voi olla jopa 100€ nyt, kevyttä riskinottoa..

Pian lauttamatkan jälkeen taas ajoimme tunneliin. Pohdimme, että onpas pitkä. Auton kojelaudan näytön navissa luki Laerdaltunneln, googletin sen. Ihmeekseni netti toimi tunnelissa ja sitten naureskelin, että ”täällä sanotaan, että tämä on turistinähtävyys”. Oli kuin olikin se, vuonna 2000 valmistunut 24,5 km pitkä maailman pisin tunneli. Tunneli rakennettiin, kun haluttiin Norjan kahden suurimman kaupungin, Oslon ja Bergenin välille lautaton yhteys. Niin, meillä Tampereella on Suomen pisin tunneli, pari kilometriä pitkä..

Iloksemme pilvet astuivat hetkeksi syrjään ja nautimme Aurlandin vuononäkymistä. Stegasteinin näköalapaikka on upea!!! Yksi zigzagtie lisää. Kahdessa päivässä olemme nähneet riittävästi zigzag teitä. Norjassa ne kuitenkin ovat leveämpiä kuin Teidellä tai Italiassa.

Ajoimme käytännössä Flåmin kylän läpi. Yhden maailman tunnetuimmista rautateistä tutuksi tullut kyllä oli pelkkä turistipyydys. Junamatka on varmasti elämys tai pyöräily kylästä kylään. Perusteillä Norjassa on vaarallista pyöräillä,  mutta zigzag vuoristoteillä näkyy himopyöräilijöitä (Ja niissä turvallisempaa myös).

Vähän ennen Vossin kylää mietin, mistä kylä oli niin tuttu. No kyllähän sen näki kauas, Camping alueen yhteydessä oli upea, yli 100m korkuinen ja leveä Tvindevossenin vesiputous. Toistaiseksi kaikista vesiputouksista mun suosikki!  Riittävän iso, mutta ei valtava.

Uupuneena 500km ajomatkasta saavuimme Bergeniin! Meidät vastaanotti kodinvaihtokoti Atlantin rannan tuntumassa. Ruusukimppu maljakossa, olutta jääkaapissa, musiikki soimassa tullessamme ja ihanan pehmeä peti. Asetuimme ja ihmettelimme, että miksi kukaan muu tuttumme ei ole tätä luxusta ymmärtänyt?!

Mitä kokemuksia sinulla on roadtripistä Norjasta? Missasimmeko jonkin must-see kohteen tällä sisämaan reitillä? Vai onko rantareitti suosikkisi, miksi??